Muuttoasioita

Aika rientää kovin äkkiä ja reilun viikon päästä on jo viisumihaastattelu. Huomenna kissat lähtee jo äidilleni väliaikaiseen hoitoon, josta toivomme saavamme ne luoksemme vuoden vaihteessa. Asunto tyhjenee päivä päivältä. Täällä ei ole enää kuin sänky, sohva, televisio ja ruokapöytä. No ja 50 neliötä laminaattia muoveissa. Huomasin että olo kevenee sitä mukaa kun tavara lähtee ovesta ulos. Nyt täällä viihtyy jo paljon paremmin. Sitten kun lattia vaihtuu tyylikkääseen laminaattiin niin eihän tästä enää halua pois muuttaa.

Vielä pitää muistaa tilata käännökset lukiotodistuksesta. Ylioppilaslautakunnaltahan saa tilattua alkuperäisiä ylioppilastodistuksia englanniksi hintaan 30€ kappale. Yliopistolta onneksi sai tulostettua suoritukset suoraan englanniksi. Laskin jossain vaiheessa jännittyneenä että kuinkahan paljon nämä kaikki koulutodistuskäännökset tulee maksamaan. Haluan kuitenkin että minulla olisi kaikki todistukset kännettynä mukana collegeen hakua varten. Vaikka siellä ei hyväksyttäisiin suoraan lukiosuorituksiani, niin ainakin yritän. Parempiin paikkoihin hakiessa pitää kuitenkin tehdä GED kokeet (vastaavat ylioppilaskirjoituksia), koska hyvistä tuloksista saa hyvät sisäänpääsypisteet.

Viime viikolla kävin Varsinais-Suomessa katsomassa opiskelukavereita, jotka järjestivät minulle läksiäiset. Oli jännää uppoutua hetkeksi taas siihen toiseen elämääni mitä elin vuoden verran toisessa kaupungissa täysin eri ympäristössä ja uusien ihmisten ympäröimänä. Oli hullua huomata että siellä se elämä jatkuu juuri sellaisena kuin ennenkin, eikä mikään varsinaisesti ole muuttunut, vaikka omassa pienessä maailmassa on tapahtunut suuri elämänmullistus. Niitä läheisiä ihmisiä, joihin on kiintynyt vuoden aikana niin paljon, ystäviä, meidän yhteisiä juttuja ja naurua tulee suuri ikävä. Turun kotinurkilla kävellessäni totesin itselleni, että eipä tarvitse enää hetkeen tulla tänne joka sunnuntai-ilta pimeässä bussilla, kun haluaisi vaan jäädä kotiin miehen kainaloon ja olla vaan. Tulla tänne, yksinäiseen opiskelijakaksiooni. Siellä asunnossa minä olin, aamuisin höyryävä kahvikuppi kädessä unelmoin, että vielä se päivä tulee kun me päästään elämään yhdessä arkea toiselle puolelle maailmaa.

Vaikka tuntuu että on tultu jo pitkä tie, kaikki on vasta edessä. Viisumin jännittäminen, haikeat jäähyvästit, kova ikävä ja kaiken taakse jättäminen. Yritän kuitenkin elää hetkessä ja nauttia siitä, koska se on kaikki mitä minulla on.

Tekstiin upotettuna kissojemme "passikuvat" lemmikkimuuttoyritykselle, joihin kontaktihenkilö tokaisi "Oh my goodness, they are GORGEOUS!" I know, right?!